Tietoa viherjuomasta


Ylipainoa, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, allergioita, kipuja ja särkyjä, usein toistuvaa flunssaa ja muita oireilua, ehkä vakavampiakin tauteja. Kuulostaako tutulta?

Kuvittele, että kehosi olisi kuin akvaario, ja että solusi olisivat kehosi nesteissä uivia kaloja. Useimmat meistä saastuttavat tätä sisäistä akvaariotaan syömällä ravinneköyhää ruokaa tai toteuttamalla elämässään huonoja tapoja kuten tupakointia. Kun akvaarion vesi on likaista, kalat voivat huonosti. Sama pätee soluihimme, mikäli kehomme on saastunut ja epätasapainossa.

Huonot ruokailutottumukset sekä monet muut nykyisen kaltaiseen elämäntapaamme liittyvät tavat aiheuttavat kehon hidasta happamoitumista. Syömme oman terveytemme kannalta aivan liikaa jalostettuja ja käsiteltyjä ruoka-aineita. Mieti itse ruokavaliotasi viimeisen viikon ajalta. Kuinka suuri osa syömistäsi ruuista oli tuoretta, käsittelemätöntä ruokaa, ja kuinka suuri osa prosessoitua? Tämän lisäksi moni vielä polttaa tupakkaa, käyttää runsaasti alkoholia, nukkuu vähän ja stressaa paljon.

 

Muistatko kun sinulla oli lapsena energiaa ja intoa? Jaksoit leikkiä koko päivän, tutkia uusia asioita ja juosta pihalla. Nukkumaankin menit vasta kun äitisi pakotti. Missä se energia ja into on nyt?


Ratkaisu ongelmaan

Mikä sitten on ratkaisu? Yhä useamman asiantuntijan mielestä kehon happo-emästasapainon palauttaminen ihanteelliselle tasolle voi auttaa todella laajaan skaalaan vaivoja. Miten tämä tapahtuu? Muuttamalla elintapojamme kehoa "alkalisoivampaan" suuntaan, eli syömällä emäksisöivää ruokaa, juomalla paljon puhdasta vettä, harrastamalla säännöllistä kevyttä liikuntaa ja vähentämällä elämästämme asioita jotka saastuttavat kehoamme. Emäksisöivää ruokaa ovat mm. tuoreet vihannekset ja osa hedelmistä. Happamuutta aiheuttavat mm. viljatuotteet, liha ja maitotuotteet.

Monelle on kokeilunhalusta huolimatta hankalaa syödä tuoreita kasviksia tarvittavaa määrää. Esim. työpaikkaruokalat ja ravintoloiden tarjonta asettaa usein ikäviä esteitä kehoaan puhdistaville. InnerLightin viherjuomat on kehitetty helpottamaan tämän prosessin onnistumista. Päätuote SuperGreens on kuin nestemäinen salaatti. Se on sekoitus 49 eri kasvia; oraita, vihanneksia, ituja ja lehtiä, joista suurin osa on luomulaatuisena. Toinen juoma, Power Plants, sisältää vihreitä vihanneksia, vähäsokerisia hedelmiä ja joitakin oraita. Raaka-aineet on kuivattu ja jauhettu hienoksi jauheeksi, joka on helppo sekoittaa veteen. SuperGreensiä saa lisäksi myös kapselimuodossa.

Miten InnerLightin tuotteet eroavat muista?

Kaupat ovat täynnä vitamiineja, mutta mikä tekee InnerLightin juomista erilaisen? Useimmat kaupan vitamiinipillereistä ovat kaukana luonnon alkuperäisestä muodosta. Ne ovat kemiallisesti valmistettuja, ja monen ravintoasiantuntijan mielipide onkin että tyypillisistä keinotekoisista perusvitamiineista imeytyy kehoomme vain noin 3-15%. InnerLight hajottaa tuotantoprosessissaan alkuperäisten kasvisten perusravinteiden osat miljardeiksi kolloidipartikkeleiksi. Kolloidit ovat erittäin pieniä molekyylejä, jotka imeytyvät kudoksiimme erittäin tehokkaasti. Tämän jälkeen erityinen mikroionisointiprosessi varmistaa, että kolloidit pysyvät jatkossakin erillään toisistaan, jolloin solusi pystyvät käyttämään niistä mahdollisimman suuren osan mahdollisimman tehokkaasti.

Useimmat juomaa kokeilevat huomaavat selkeitä eroja olossaan. Tilaa viherjuomaa heti, tai mikäli sinulla on kysymyksiä, ota yhteyttä niin kerron mielelläni lisää!

 

 

SuperGreens

InnerLight SuperGreens

• 49 eri kasvia
• 125 eri vitamiinia ja mineraalia
• Supertiiviste 20:1
• Pääosin luomulaatuinen

InnerLight Prime pH

• Hapen katalyytti verenkierrossa
• Erittäin alkalisoiva vaikutus

Prime pH:ta ja SuperGreensiä suositellaan käytettäväksi yhdessä parhaan mahdollisen tehon saamiseksi!

PowerPlants

InnerLight Power Plants

• Vihreitä vihanneksia
• Vähäsokerisia hedelmiä
• Pääosin luomulaatuinen

Käytä Prime pH -tippoja myös Power Plantsin kanssa saadaksesi juomasta kaiken tehon irti!